Etusivu      Uutiset & Tapahtumat      2010

 

LOKAKUU 
  25.10  
 
Hoitotyöt marjamailla alkavat olla hyvässä vaiheessa. Vähän on vielä vatun leikkuuta ja tuentaa jäljellä, mutta kohta on taas aikaa hengähtää ja siirtyä muiden töiden ja haasteiden pariin.
ELOKUU 
  23.8  
 
Vadelmaa voi vielä tulla poimimaan. Olemme auki sopimuksen mukaan.
 
  17.8  
 
Vadelmaa löytyy vielä hyvin, mutta muut marjat ovat jo käytännössä loppu.
 
  10.8  
 
Aukioloajat ovat 10.8. alkaen seuraavat: tiistaisin ja torstaisin 15-20 ja lauantaisin ja sunnuntaisin 12-18 vattusesongin loppuun asti. Muina päivinä suljettu.
Mansikat ovat paikoin kärsineet rajuista ukkoskuuroista mutta vielä hyviäkin löytyy.
 
  6.8  
 
Vadelmakausi alkaa pikkuhiljaa taittua mutta vielä on marjaa paljon. Myös erittäin makeaa mansikkaa löytyy itsepoimijoille.
Musta- ja viherherukka ovat poimittavissa.
HEINÄKUU
  29.7  
 
Vielä löytyy mansikkaa itsepoimijoille ja valmiiksi poimittunakin rasioissa.
Vadelman satokausi jää tänä vuonna normaalia lyhyemmäksi kuumuuden takia. Marjaa kypsyy nyt paljon kerralla.
Lauantaina 31.7. suljemme poikkeuksellisesti jo klo 13:00.
 
  24.7  
 
Uuden sadon Polka-mansikkaa on nyt paljon ja sitä saa tulla poimimaan ilman ajanvarausta.
 
  19.7  
 
Vadelmaa on kypsänä jo paljon ja sitä voi tulla poimimaan ilman ajanvarausta. Myös valmiiksi noukittua vattua on myynnissä. Makeaa mansikkaakin löytyy vielä itsepoimijoille.
 
  15.7  
 
Uuden sadon Polkaa alkaa olla poimittavissa. Marjat ovat suuria ja hyvänmakuisia. Vanhemmilta kasvustoiltakin löytyy vielä poimittavaa ja marja on erittäin makeaa ja sopivan kokoista pakastustarkoitukseen. 
Vadelmaakin on jo kypsäna paikoitellen ja ensimmäiset suuret Glen Ample-vadelmat on maisteltu. Vatun poiminta alkaakin helteiden takia aiemmin kuin koskaan ennen.
 
  11.7  
 
Aurinko hellii lomalaisia, mutta mansikoiden kannalta pelastus olisi viileä ja kostea ilma. Vanhimmat kasvustot kärsivät pahasti, eikä niistä nyt löydy juurikaan isoja marjoja. Uudelta Polka-alueelta päästään poimimaan uutta satoa ehkä jo ensi viikon loppupuolella ja tuleva sato näyttää hyvältä. Kannattaakin odotella nyt vähän aikaa, jos haluaa marjansa noukittua vaivattomasti.  
Tänään ei kannata lähteä marjastamaan, koska poimittavaa ei juuri löydy kaikille halukkaille. Seuraava poimintapäivä on maanantai 12.7.
  8.7  
 
Marjaa kypsyy, mutta liika kuumuus ja kuivuus kiusaa jo vanhempia kasvustoja ja niissä marjakoko jää normaalia pienemmäksi.
Poimijoita kävi tänään siihen malliin, että kypsät marjat on noukittu. Seuraava poimintapäivä on lauantaina 10.7.
KESÄKUU  
 29.6
 
Tervetuloa poimimaan! Mansikkaa alkaa olla kypsänä paikoitellen runsaasti ja poimimaan pääsee ilman ajanvarausta. Myös valmiiksipoimittua mansikkaa on saatavilla.
Avaamme myös kesäkahvilan, josta saa ostaa kahvia, leivonnaisia, virvokkeita ja jäätelöä.
Aukioloajat ovat toistaiseksi:
ma-pe 9-20
la-su 9-18
 20.6 
 
Kesän ensimmäiset mansikat maisteltiin tänään. Vielä kuitenkin joudutaan odotteleman jonkin aikaa, ennen kuin poimintakausi päästään alkamaan.
Istutimme keväällä noin puolen hehtaarin alueelle uusia isoja satotaimia, joiden sato ajoittuu heinä-elokuun vaihteeseen. Eli vadelmasesongin alkaessa, myös uutta isoa Polka-mansikkaa on saatavana.